Valdolaisseikkailu Kuusamon korvessa

Tämän viikon maanantaista tuli varsinainen "Valdolais"-seikkailu. Valmistelimme Katariinan kanssa leirin luolaseikkailuosuutta. Luolalle piti viedä melkoinen määrä rekvisiittaa. Lastasimme kaiken romppeen kottikärryihin ja lähdimme kohti uuniluolaa. Välillä laitoimme tehtävärastit paikoilleen, joissa on viisi valdolaisten jalanjälkiä koskevia kysymyksiä. Minä työnsin kärryjä ja Katariina veti lastia köydellä edessä. Jouduimme purkamaan koko kuorman viisi kertaa matkan aikana. Kolmen ojan yli meidän piti tehdä ylityspaikat metsään kaatuneista puista. Yhdessä kosteikossa kärry teki tenän eikä suostunut liikkumaan mihinkään. Lasti oli purettava ja meidän piti etsiä toinen reitti. Juuri tällä kohdalla tuhatpäinen hyttysparvi hyökkäsi kimppuumme pistimet valmiina iskemään hikistä ihoamme vasten. Sodan ollessa kiivaimmillaan puhelimeni soi. Seurakuntamme sihteeri soitti ja kyseli, että millaista toimintaa seurakunnassamme on ollut viimeisen kolmen kuukauden aikana. Sanoin etten voi nyt vastata tähän kysymykseen, koska olen sellaisessa tilanteessa, etten pysty keskittymään hänen kysymykseensä ollenkaan. Lupasin soittaa hänelle myöhemmin paremmalla ajalla ja antaa vastauksen hänen kysymykseensä.

"Vaikka minä vaeltaisin "hyttyslaakson" läpi, en minä pelkäisi mitään pahaa, sillä sinä olet minun kanssani". Tällainen ajatus tuli mieleeni, kun menimme sisulla eteenpäin luolaa kohti.

Jos Katariina ei olisi saanut Ajakasta lainaksi saappaita ja hyttyshattua, hän olisi tässä vaiheessa kääntynyt kiireesti takaisin. Olisin jäänyt siihen paikkaan kärryineni. Onneksi meillä molemmilla oli vesipullo mukana. Ilman vettä olisimme nääntyneet aivan kokonaan kuumassa helteessä. Katariina ihmetteli, kuinka "valdolaismies" jaksoi raataa koko urakan loppuun saakka. Tuli mieleen, että mitenkähän Katariinan käy, kun hänen voimansa alkoivat vähitellen ehtyä. Pitääköhän vielä soittaa helikopteri apuun. Loppumatkasta kottikärryistä ei ollut enää mitään hyötyä. Meidän piti kantaa kärryäkin useissa kohdissa. Kännykkäni soi tiheään tahtiin. Tulevilla leiriläisillä oli leiriä koskevia kysymyksiä. Annekin soitteli ja kyseli tilanteestamme ja rukoili meille voimia kestää. Monta kertaa matkan aikana tuli mieleen, että onkohan tämä nyt oikein viisasta touhua. Kyllä sitä pääsisi paljon vähemmälläkin, kun jättäisi joitakin osuuksia tekemättä. Mieleeni tulevat kuitenkin lukuisat onnistuneet seikkailut nuorten kanssa ja tämä ajatus kannustaa tekemään parhaansa tälläkin kerralla. Toivottavasti tämänkin kesän leiri on ainutkertainen kokemus jokaiselle leiriläiselle.

Kello oli jo yli yhdeksän illalla, kun pääsimme lähtemään luolalta kohti autoani, jonka perässä oli tietysti peräkärry. Kottikärryt sai moneen otteeseen ilmalennon kun se lensi kantojen, kivien ja ojien yli. Paluumatka oli suurimmaksi osaksi alamäkeä ja tyhjä kärry liikkui kevyesti ja sulavasti vähällä vaivalla. Nyt sitä ehti ihailla jo luontoakin. Kerroinkin jo kasveista, joita toin tältä reissulta. Kello oli yksi yöllä, kun kävin nukkumaan. Unta ei tarvinnut odotella. Se katkaisi tajuntani hetkessä. Kiitos Herra, että annoit voimia tämän päivän haasteisiin.