tiistai 29. kesäkuuta 2010

Kaivuri-Jukka saapui tänään Kuusamoon

Kaivuri-Jukka saapui tänään klo 18.00 Kuusamon torille. Matka Hangosta Kuusamoon kesti noin kuukauden. Aurinkoiselle Kuusamon torille oli juontajan arvion mukaan kokoontunut n. 5.000 henkeä. Olin siellä minäkin. Ostin oranssin värisen T-paidan (XXL), jossa mustalla kehällä luki: Hanko-Kuusamo Tour Kesä 2010 ja paidan keskellä oli kuva Mutasesta kaivuria ajamassa. Sain myös Erja Mutasen ottaman fani-kortin, jossa Jukka hymyilee iloisesti kaivurin edessä. En onnistunut kuitenkaan saamaan korttiin enkä T-paitaan nimmaria, koska nimikirjoitusta kortteihin ja paitoihin pyytäjiä oli niin paljon, että aika loppui kesken. Pääsin jonossa jo metrin päähän. Kun Jukka kastettiin Kuusamon torin suihkulähteessä, olin siinä aivan suihkulähteen vierellä katsomassa. Täytyy katsoa uutisista, että sattuuko näkymään tuttuja naamoja TV:ssä.

Torille oli järjestetty monenlaista ohjelmaa. Hauskoja lauluja Jukasta ja kaivurista. Monet tahot pitivät puheita ja antoivat lahjoja. Kaukaisimmat vieraat olivat saapuneet Kiinasta asti. Paikalla oli myös joulupukki ja joulumuori. Joulupukki pyysi Jukkaa kaivuuhommiin ja nimesi hänet viralliseksi kaivuritontuksi. Joulupukki taitaa nyt tehdä tukikohdan Kuusamoon, koska tämä tapahtuma sai niin paljon julkisuutta ja laajaa huomiota. Tästä tapahtumasta Kuusamon kaupunki sai paljon myönteistä huomiota.

Jukka Mutanen on nyt kuuluisa nuori mies, julkkis, jota nuoret ihailevat. Puheissa tuli toistuvasti esille se, että lupauksen antanut Jukka Mutanen on sanansa mittainen mies. Tämä viesti on tärkeä meille kaikille. Lupausten pitäminen pitäisi kuulua kaikkien meidän arvomaailmaamme.

Ei kommentteja: