perjantai 14. marraskuuta 2014

Totuutta rakastavat kuulevat Jeesuksen äänen ja pelastuvat!

"Pilatus sanoi hänelle: "Sinä siis kuitenkin olet kuningas?" Jeesus vastasi: "Itse sinä sanot, että minä olen kuningas. Sitä varten olen syntynyt ja tullut maailmaan, että todistaisin totuuden puolesta. Jokainen, joka on totuudesta, kuulee minun ääneni." (Joh. 18:37.)

Jeesuksen ristin yläpuolelle kirjoitettiin kolmella eri kielellä: "Jeesus nasaretilainen juutalaisten kuningas." Heprea oli kansan kieli, kreikka maailman kieli ja latina virastokieli. Jeesus sanoi, ettei hänen kuninkuutensa ollut tästä maailmasta. Hän oli kuitenkin kuningas. Paljon suurempi kuningas kuin kukaan olisi osannut edes ajatellakaan. Ei vain juutalaisten, vaan koko maailmankaikkeuden kuningas.

Jeesus ei esiintynyt maailmassa kuninkaana, vaan palvelijana ja Isän tahdon toteuttajana. Jeesus syntyi maailmaan todistamaan totuuden puolesta. Hänellä oli kokemusperäinen tieto kaikesta totuudesta, totuus Jumalasta ja ihmisestä sekä Jumalan pelastussuunnitelmasta. Totuus synnistä, vanhurskaudesta ja tuomiosta paljastuisivat ihmisille, kun Jeesuksen todistustyön jatkaja Pyhä Henki tulisi muistuttamaan Jeesuksesta ja hänen työstään meissä, meidän hyväksemme ja maailmassa.

Jeesus tunsi tarkkaan ihmisen historian ja ihmisten tarpeet. Hän tiesi, ettei ihminen voinut pelastaa itse itseään. Hän tiesi, että Isä oli lähettänyt hänet maailmaan pelastamaan ihmisen. Isä suunnitteli jokaisen Jeesuksen askeleen ja antoi hänelle voimaa kulkea Jumalan tahdon tiellä loppuun asti, aina ristin kuolemaan saakka.

Jeesuksen ensimmäisen tulemisen aikoihin vain harvoille kirkastui Jeesuksen jumaluus ja hänen kuninkuutensa. Tämä johtui siitä, etteivät ihmiset tunteneet kirjoituksia ja Jumalan voimaa. Kirjoitusten tulkintavirheet vievät harhaan tämänkin sukupolven ihmiset niin, ettei Jeesuksen toiseen tulemiseen liittyviä totuuksia tunneta ja ihmiset lähtevät seuraamaan väärää Jeesusta, luullen häntä oikeaksi Jeesukseksi. Tämä on Raamatun ennustusten mukaan niin väkevä eksytys, että jopa valitutkin eksytetään. Meidän on siis syytä kuunnella tarkkaan Jeesuksen todistusta totuuden puolesta! Rakkaus totuuteen on pelastuksellemme välttämätöntä. Jokainen, joka kuulee Jeesuksen todistuksen, uskoo siihen ja ottaa sen vastaan, kuulee Jeesuksen äänen ja pelastuu!

Ei kommentteja: