tiistai 28. lokakuuta 2014

Sikiöstä pastoriksi

"Sikiönä syntynyt poikalapsi kasvoi ja vahvistui päivä päivältä. Kuusivuotiaana hän käveli adventtikirkon peruskouluun ilman keppiä, sillä vastoin lääkärin ennustusta hän ei ollut sokea. Hän ei myöskään istunut pyörätuolissa, vaikka lääkäri oli niin sanonut. Hän käveli sisään ja menestyi kaikissa aineissa. Hän jatkoi koulunkäyntiä adventtikirkon lukiossa, meni sitten adventtikirkon yliopistoon ja valmistui pastoriksi.

Tuo sikiö on osa Jumalan suunnitelmaa lopun aikaa varten. Tuo sikiö olen minä, Jeremy. Vaikka minun olisi pitänyt kuolla monta kertaa, Jumala säästi henkeni tätä aikaa varten. Vaikka pelastuin monta kertaa ihmeellisellä tavalla, Paholainen oli kuitenkin saada minut omakseen."

Kertomus jatkuu ...

Ei kommentteja: