sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Vihan taltuttaminen lempeillä sanoilla!

Pienet lapset opettavat meitä rakastamaan ja osoittamaan hellyyttä. Valitettavasti maailmaan syntyy paljon lapsia, jotka eivät saa osakseen yhtä paljon rakkautta, lämpöä ja hellyyttä. Synti on tuonut tuskaa, ahdistusta, kylmyyttä ja paljon puutostauteja. Rakkaudettomuudesta johtuvia puutostauteja on monenlaisia. Heikko itsetunto on varmaan yleisin rakkauden puutteesta johtuva sairaus, jonka täydellistä paranemista saamme odottaa uuteen maahan asti, jolloin kaikki sairaudet ja kuolema ovat poissa. Sellainen ihminen, joka rakastaa toisten lapsia samalla rakkaudella kuin omiaan, on aarre koko yhteiskunnalle. Lastenhoitajat, lastentarhan opettajat, koulun opettajat ja muut kasvattajat voivat tehdä paljon hyvää lasten parhaaksi. Meidän pitäisi aina muistaa, että maailmassa ei ole yhtään vihollista. Kaikki ihmiset ovat Jumalan luomia ja meidän tulee rakastaa ja kunnioittaa kaikkia ihmisiä samalla rakkaudella ja kunnioituksella, millä Jumala meitä itseämme rakastaa ja kunnioittaa. Suljetut maat, joissa lapset kasvatetaan vihamielisiksi muita kansoja ja uskontoja kohtaan ovat vaarana koko maailmalle. Vihan kasvaessa täyteen mittaansa se etsii purkautumistietä. Tuhoisin purkautumistie on sota. Sodan tähden joutuvat rauhanrakentajat kärsimään yhdessä pahantekijöiden kanssa. Yksikin ihminen voi saada aikaan paljon pahaa tai hyvää. Se, mitä sydän on täynnä, se ratkaisee seuraukset. Sydän, joka on täynnä rakkautta, purkautuu rakkauden tekoihin. Täynnä vihaa oleva sydän purkautuu vihan tekoihin. Ihminen ei voi säilyttää sisällään rakkauden ja vihan tunteita loputtomasti. Raamattu sanoo: "Lempeä vastaus taltuttaa kiukun, mutta loukkaava sana nostaa vihan". (San. 15:1.) Nyt tarvittaisiin paljon lempeitä sanoja, jotka tekisivät tyhjiksi loukkaavat sanat ja ihmisten viha laantuisi! Lempeä sydän käyttää lempeitä sanoja. Tarvitsemme siis uuden sydämen ja uuden hengen! Jeesus Kristus antaa meille nämä, kun pyydämme niitä häneltä!

Ei kommentteja: