torstai 5. toukokuuta 2011

Tavoitteena tuhannen nimen taulu Karpalon seinälle!

Anne on seurannut sivusta ja ihmetellyt intoani eo. kampanjan johdosta. Hän sanoi minulle eilen, että hän ei ehdi kerätä 365 pulloa ensi vappuun mennessä. Se johtuu tietenkin siitä, että minä olen kulkenut reitit jo ennen häntä ja kerännyt kaikki pullot/tölkit talteen. Anne haluaa kuitenkin olla mukana tuhannen joukossa, niinpä hän lupasi maksaa tuon panteista kerääntyneen summan (365 x 0,15 e =54,75 e) Karpalon kassaan. Minulla on sellainen suunnitelma, että kirjoitan kaikkien tuhannen kampanjassa olleen nimet aakkosjärjestyksessä, sukunimen mukaan, ja paikkakunnan nimen perään, ja teen siitä taulun, jonka laitan Karpalon seinälle muistuttamaan siitä, ketkä ovat olleet mukana Karpalon rahoittamisessa. Tästä tulee sitten koko kansan projekti.

1 kommentti:

Paavo Hautala kirjoitti...

Tutustuin tamperelaiseen Sulevi Kuusimäkeen ADRAn työn kautta. Viime toukokuussa hän oli Kuusamossa valtakunnallisen ADRAn työntekijöiden joukossa tekemässä arvokasta vapaaehtoistyötä. Kerroin hänelle pullonkeräyskampanjasta ja hän innostui asiasta todella paljon. Sulevi soitti minulle useampaan kertaan ja kysyi kampanjan ohjeet tarkasti. Hän lupasi sitoutua keräämään pulloja ja tölkkejä vuoden ajan ja hän aikoi kerätä myös porukan ympärilleen, jotka tekisivät samoin. Sulevi soitti kerran minulle ja sanoi innostuneella ja iloisella äänellä, että hän oli löytänyt jostain melko ison määrän pulloja ja tölkkejä. Sulevin innokkuus rohkaisi minua hyvin paljon. Ajattelin, että olisipa minulla sata tuollaista veljeä tai sikoa tekemässä samoin, niin Karpalon rahat olisivat pian koossa.
Tänä aamuna kuulin suruviestin. Sulevi nukkui kuolon uneen 29.8.2011 aivan yllättäen 62-vuotiaana. Soitin heti hänen vaimolleen Marjatalle ja otin osaa hänen suureen suruunsa. Tuntuu oudolta, että ihmiset lähtevät tästä ajasta niin yllättäen. Samassa yhteydessä kuulin myös toisen suruviestin. Kaija os. Keronen kuoli 53-vuotiaana aivoverenvuotoon sunnuntaina 4.9.2011. Opin tuntemaan Kaijan Israelin matkalla, jonka Auvo Helminen järjesti vuonna 1994. Kaija oli hyvin iloinen ja elämänmyönteinen ihminen, joka rakati laulamista. Otan sydämestäni osaa molempien ystävien läheisten suruun ja kaipaukseen. Saakoon Herra lohduttaa ja rohkaista teitä surun keskellä.
"Kun iäisyyden kutsu soi, ei ihmisvoima mitään voi. On lähdön hetki salainen, vain Luoja yksin tietää sen."