maanantai 2. huhtikuuta 2018

Siunaamisesta hyvä mieli!

"Jumala on voimallinen antamaan teille runsain määrin kaikkea armoa, niin että teillä on aina riittävästi kaikkea voidaksenne tehdä runsaasti kaikkea hyvää." (2. Kor. 9:8.)

Jumalan kädet ovat aina antamassa. Hän jakelee kaikkea hyvää, niin hyville kuin pahoillekin! Jumala haluaa meidänkin olevan avokätisiä. Parasta, mitä Jumala antaa meille, on hänen armonsa. Armon kautta saamme kaikkea riittävästi, voidaksemme olla armollisia myös toisille ihmisille.

Tänään, kun olin lenkillä, tapasin erään tutun. Hän käveli noin 100 metriä minua edellä. Meillä oli sama suunta. Ajattelin, että tämän ihmisen kanssa olisi mukava jakaa joku ajatus. Yritin nopeuttaa askeleitani, mutta edellä kulkijan vauhti oli kova. En saavuttanut häntä. Kun ystävä kääntyi vasemmalle, tuli mieleeni mennä suoraan ja oikaista koulun pihan kautta. Oikopolun ansiosta pääsin ystävää jo melko lähelle. Kun ystävä huomasi, että olen lähes saavuttanut hänet, hän pysähtyi odottamaan minua. Hänellä oli ilmeisesti sama ajatus kuin minullakin, että voisimme jutella. Syntyi vilkas keskustelu monista eri aiheista. Sitten tulimme kohtaan, jossa tiemme erosivat. Pysähdyimme vielä hetkeksi ja lopuksi toivotin hänelle kädestä pitäen Jumalan siunausta. Hän otti siunauksen vastaan hymyssä suin. Kohtaaminen oli päivän paras hetki, josta tuli hyvä mieli ja Jumalan johdatuksen kokemus meille molemmille!

Ei kommentteja: