Olin eilen illalla kasvimaalla, yksin. Sateen jälkeen maa näytti raikkaalta ja hyvävoimaiselta. Iloitsin kasveista ja kasvun ihmeestä. Perkasin penkkien välejä. Sain eräältä palstaviljelijältä kätevän haran, joka oli valmistettu pokasahan terästä. Tilasin sellaisen haran itsellenikin.
Näen kaukaa erään iäkkään herrasmiehen astelevan varovaisin askelin minua kohti. Hän on selvästikin iltalenkillä ja tekee nyt pienen poikkeaman lenkiltään. Mies on minulle tuntematon. Aluksi en ajatellut, että hän tulee minun luokseni. Hänen lähestyessään huomaan, että miehellä on valkoinen lappu oikean silmän päällä silmälasin alla.
Saapuessaan palstani reunalle hän katselee viljelyksiäni tarkasti. Hän antaa tunnustusta hyvin hoidetusta maasta ja toteaa, ettei tämä tulos ole tullut muuten, kuin ahkeran työn tuloksena. Olen hänen kanssaan samaa mieltä. Hän on kiinnostunut tietämään, mitä kasveja kasvatan. Hän kertoo olevansa maanviljelijä. Keskustelemme maanviljelyksestä, kasveista, Suomen maanviljelyksen kannattavuudesta, Suomen sääolosuhteista ja erityisesti tästä poikkeuksellisen kylmästä kesästä.
Katson hänen oikeaan silmäänsä ja kysyn: "Mitä sinun silmällesi on tapahtunut"? "Se on mennyt puhki, hän vastasi." "Miten se tapahtui", kysyin?
Mies kertoo pitkän tarinan traktorionnettomuudesta. Hän oli jäänyt oman traktorinsa alle ja saanut sorkkaraudalla avitettua sen verran, että oli saanut päänsä pois traktorin pyörän alta. Sitten hänet kiidätettiin Kuusamon sairaalan kautta Ouluun. Kuljetukseen tarvittiin myös pelastushelikopteri. Ymmärsin, että kopterissa ollut lääkäri oli joutunut tekemään pitkän haavan paineiden poistamiseksi. Mies sanoo, ettei hän olisi ehkä jäänyt henkiin, jos tätä toimenpidettä ei olisi hänelle tehty ajoissa.
"Onnettomuus tapahtui helmikuussa 2015 ja vasta nyt hän on päässyt kotiin", mies selitti.
Mies näyttää päässään olevia leikkausarpia ja kertoo, että leikkaukseen on tarvittu luuta toiselta ihmiseltä. Tulevina päivinä tutkitaan, että onko mahdollista tehdä hänelle silmänsiirto.
Oulussa hänelle tapahtui toinenkin onnettomuus. Hän oli kaatunut kasvoilleen kovalle asfaltille ja loukannut itsensä melko pahoin. Lääkäri oli sanonut hänelle, että jollei hän olisi ehtinyt laittaa käsiään kasvojensa eteen suojaksi, niin hän olisi ehkä kuollut.
Sanoin miehelle, että hänen elämällään on tärkeä merkitys, koska hän on edelleen elossa. Totesimme yhdessä, ettei ole ollut hänen aikansa vielä lähteä.
Keskustelun lopuksi kerroin, että olen Kuusamon adventtiseurakunnan pastori ja haluaisin pitää rukoushetken hänen kanssaan ja kiittää Jumalaa elämästä, varjeluksesta ja suojeluksesta. Hän suostuu ehdotukseeni. Pyysin hänelle myös pikaista paranemista kaikista vaivoista ja runsasta Jumalan siunausta tuleviin päiviin! Rukouksen jälkeen mies ottaa kädestäni kiinni ja kiittää liikuttuneena kokemastaan pyhästä hetkestä.
Jäin ihmetyksen valtaan, ja mietin, miten tuollaisesta onnettomuudesta voi selviytyä hengissä? Ihmettelin myös onnettomuudesta selviytyneen miehen iloisuutta ja reippautta. Panin merkille, ettei hän syyttänyt ketään, eikä valittanut elämän kovuutta! Herra siunatkoon tätä miestä ja hänen läheisiään!
Tällä kohtaamisella oli tärkeä merkitys! Tämä oli Jumalan johdatus! Pappilan pellolla tapahtuu ihmeitä ja kuullaan ihmeistä!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti