Aamulenkeillä koettua

Jokin aika sitten tapasin aamulenkilläni erään ystävän, jonka kansa sukeutui mielenkiintoinen keskustelu. Aamu oli kirkas ja aurinko oli juuri nousemassa itäisellä taivaalla. Ystävä seisoi kotiportillaan ja näytti katselevan ja ihailevan auringonnousua. Näin tilanteen jo, kaukaa. Minäkin ihailin auringonnousua, koska se oli tervetullut näky pitkän, pilvisen ja pimeän kauden jälkeen. Kun tulin, jo ikääntyneen ihmisen, kohdalle tervehdin häntä reippaalla "huomenella". Sitten hän kertoi minulle, mitä oli katsomassa. Hän kertoi, että hän testaa näköään. Hän katsoo tarkasti kirkon tornissa olevaa ristiä, että näkeekö hän sen kokonaan. Tällä kerralla hän ei nähnyt ristin poikkipuuta tarkasti. Tästä ajatuksesta sain hengellisen vertauskuvan. Katsomalla ristiin, hengellinen näkökykymme paranee. Jos emme näe ristiä kunnolla, niin syynä siihen voi olla se, että tämän maailman synnin sumu kätkee sen meiltä ja hengellinen näkökykymme on heikentynyt. Sokeutemme voi johtaa meidät lopulta tilanteeseen, jossa emme näe ristiä enää ollenkaan. Tämä on vakava "sairaus", jonka paranemiseen tarvitaan taivaallinen lääkäri. Emme saa kadottaa ristiä silmiemme edestä hetkeksikään.

Tänään aamulenkillä, lähes samalla kohdalla, sain jälleen hyvän kokemuksen. Tällä kerralla tein havainnon korvillani. Lähestyessäni kirkkoa kuulin jo kaukaa kovaäänistä naputusta. Ihmettelin, että mistä noin kova naputus on peräisin? Asia selvisi, kun näin tikan istumassa katuvalon päällä hakkaamassa vimmatusti tolppaan kiinnitettyä katuvalon peltisuojusta. Ei ihme, että ääni oli todella kova. Toinen ääni kuului tien toiselta puolelta, ilmeisesti kirkon katolta. Oli todella hauska seurata, kun tikat kommunikoivat keskenään kuuluvalla äänellä. Tikat käyttivät apunaan "tekniikkaa" saadakseen äänensä kuuluviin. Katuvalon "pelti" toimi erittäin hyvänä äänenvahvistimena. Ajattelin, että kirkon katolla oleva tikka on kuin "pappi", joka "saarnasi" ja toinen tikka oli kuin "lukkari", joka säesti virret. Siinä tikat aamutuimaan odottelivat kirkkoon saapuvia sanankuulijoita ja herättelivät nukkuvia "sieluja". Pian alkaa se vuodenaika, joka tuo monimuotoisen elämän ihmeen silmiemme ja korviemme aistittaviksi.